Design for us – meille suunniteltu

Sodanjälkeisen ajan suunnittelua ja megatrendien muutosta kuvaa hyvin kaikille soveltuvan suunnittelun, ns. design for all –ajattelun muutokset. Toinen maailmansota jätti jälkeensä valtavan määrän vammautuneita ihmisiä. Viisikymmentäluvulla alettiin muutenkin kiinnittää huomiota vammaisten oikeuksiin. Vammaisuus ei saa olla este siihen, että ihminen voi osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan asioihin, elämiseen, opiskeluun ja työssäkäyntiin.

Yhteiskunnallisuus oli 1960- ja 1970-luvulla valtatrendi; rakennettiin järjestelmiä, jotka varmistivat jokaisen kansalaisen yhtenäiset oikeudet. Erityisesti Suomessa tämä muokkasi kansalaisista yhtenäiskulttuuria, jossa tuki samanlaisuutta sekä tuotteissa että ympäristöissä.

Kaikille soveltuvuutta kehitettiin edelleen 1980- ja 1990-luvuilla. Tänä aikana muotoutui kaikille soveltuvan suunnittelun, ns. design for all –suunnittelun periaatteet. Suomessa ajattelutapa yleistyi vuosituhannen vaihteessa.

Kansainvälistyminen ja koveneva kilpailu muokkasivat yhteisöllisyyttä yhä enemmän yksilöllisyyttä korostavaan suuntaan. 1990-luvulta tähän päivään on yksilöiden ja yksilöllisyyden aikaa. Tuotteet ja palvelut suunniteltiin yksilöllisyyttä korostaen. Ajanjaksoa kuvaa hyvin design for me –ajattelu – kaiken piti olla minulle suunniteltu – ja vain minulle.

Viimeiset viisi vuotta kasvavana trendinä on ollut yhteisöllisyyden kasvu. On alettu hakea muitakin merkityksiä kuin taloudellinen hyvinvointi. Internet ja sosiaalinen media ovat moninkertaistanut erilaisten yhteisöjen kasvun. Samanhenkisyys kukoistaa erilaisissa harrastuspohjaisissa verkkoyhteisöissä.

Yhteisöllisyyden kasvun taustalla on ollut yhteisen kasvu. Yhteistä jaettavaa löytyy, kun se oli ennen välttämätöntä ja yhteisön velvoittamaa (vapaaehtoista) talkooyhteistyötä, nyt harrastusten ja intohimojen kautta toteutuvaa itselähtöistä ja itseorganisoituvaa. Kuitenkin tekemisessä taustalla on vahva yhteisyys, ”me” ja sen yhteisen eteen ponnistelu.

Tässä on kasvavan trendin ja suunnitteluperiaatteen, meille suunniteltu, design for us, lähtöidea. Asuinalueilla ja kaupunginosissa pitäisi nyt löytää se ”me”, joille suunnitellaan. Oikotietä tähän ei ole. Alkuideoita ja suuntaviivoja voidaan tehdä konseptivaiheessa, mutta ne, joille alueita suunnitellaan, pitää olla mukana konseptin sisältöä rikastuttamassa heti alusta asti. Varsinainen suunnittelutyö on aina ammattilaisten työtä eikä kysymys ole asukassuunnittelusta, jossa asukkaat suunnittelevat. Kysymys on yhteiskehittelevästä suunnittelusta, jossa tulevat asukkaat tai heitä edustavat käyttäjäyhteisöt ovat aitoja keskustelukumppaneita ja sisällöntuottajia.