Oulun Hiukkavaaraa kehitetään joukkuepelillä
05.11.2010 Kirjoittaja: Kimmo Rönkä · Kommentoi
Oulua on kehitetty menestyksekkäästi pohjoisena metropolina, jossa yrittäjyys ja yrittelijäisyys, kokeilevuus ja riskinotto sekä osaaminen ja tutkimus yhdistyvät sijaintiin Pohjanlahden rannikolla. Tästä kokonaisuudesta syntyi 1990-luvulla käsite Oulun ihmeestä, joka edelleen tuottaa ja luo uusia maailmanluokan avauksia.
Hiukkavaaran vanha kasarmialue on uusin ja suurin tulevaisuuden Oulun rakentamisalueista. Alueen tavoitteena on vahvistaa uuden Oulun myönteisiä piirteitä mutta Hiukkavaaran suunnittelun, rakentamisen ja toteuttamisen halutaan tuovan myös uusia, kansainvälisesti kiinnostavia näkökulmia ja malleja pohjoismaiseen kaupunkiasumiseen. Hiukkavaaraa suunnitellaan noin 20 000 asukkaalle.
http://www.ouka.fi/tekninen/hiukkavaara/
Hiukkavaaran kehittämiseksi pidettiin ideapäivä 20.10.2010. Siellä tuotiin uutena näkökulmana ajatus Hiukkavaaran alueidentiteetistä ja imagosta sekä kehitettävästä brändilupauksesta. Paikalla puhujina olivat mm. Oulun yliopiston dosentti Topi-Antti Äikäs ja Kimmo Rönkä Movense Oy:stä.
Topi-Antti Äikäs kertoi ideapäivästä Kaleva-lehden Pohjoisen ääni -kolumnissaan näin:
http://www.kaleva.fi/pohjoisen-aani/blog/66772